Sinä viikonloppuna mä kävin ostamassa viiniä, koska aurinko oli kuuma ja mun sydän levoton. Me oltiin sovittu Peten kanssa, että tavattais illalla baarissa. Mä odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Mulla oli ollu Peteä aivan järkyttävä ikävä, ja musta tuntu edelleen ihmeelliseltä, että se halus lähtee mun kanssa johonkin. Kaiken sen jälkeenkin. Mut koska mäkin halusin, mä en antanu sen tunteen kauheesti mua häiritä.

Mä ilmotin Tomille, et mä lähtisin sinä viikonloppuna viihteelle, ja ärsyynnyin, kun Tomi ärsyyntyi. Se sanoi, että pakkoko siellä on jatkuvasti rampata. Että mun pitäis huolehtia mun lapsista paremmin. Että sillä on ollu niin rankkaa töissä. Että mun pitäis olla aikuisempi ja lakata hengaamasta vastuuttomana pitkin kyliä.

Me oltiin aikasemmin sovittu, että mulla olis 'kotoapoistumislupa' about kerran kuussa, ja edellisestä kerrasta oli enemmän kuin tuo kuukausi. Mut niin, Tomihan on kotikissa, kaikkien kotikissojen isä ja kuningas. Mä tuun hulluksi neljän seinän sisällä. Tosi. Joten mä katsoin oikeudekseni sanoa, että mä nyt satun olemaan menossa ja piste.

Tomi halus tietää, että oliko Petekin lähössä mun kanssa. Mä vastasin totuudenmukasesti, että oli ja että oli kiva tietää, että baarissa olis ees joku tuttu.

Viini oli hyvää ja nousi mukavasti päähän. Kyselin Peteltä, että mitä pukisin päälle ja miten laittasin hiuksia, ihan vaan aikani kuluksi tietysti. Pete vastaili omaan tyyliinsä, että mikä tahansa näyttäis hyvältä mun päällä. Mua huvitti, osaltaan se, kun Pete aina valitti siitä miten se ei osaa sanoo mitään naisille, ja kuitenkin se tiesi ihan täsmälleen mitä sanoa, että sai mut hymyilemään.

Me tavattiin pikkupubissa ja keskustelu lähti käyntiin vähän ehkä jäykähkösti. Aikaa oli kuitenkin kulunu ja paljon meidän välillä tapahtunu. Mä yritin olla cool, ja normaali, mut samaan aikaan mä olin myös tosi onnellinen siitä, että se oli tullu. Että me istuttiin vierekkäin ja että sen äänenväri sai mun ihon kiristymään ihastuksesta kananlihalle. Että mulla oli seuraa, että mä tunsin sen, että se katto mua pitkään.

Huolestuttavia merkkejä, näin jälkeen päin ajatellen. Mutta sillä hetkellä mä olin vaan ilonen. Seuraavassa pubissa me pelattiin biljardia ja mä hävisin, kuten aina, koska mä oon vaan niin surkee biljardissa. Joku tuntematon mieshenkilö kävi kommentoimassa mulle jotain mun 'poikakaverista', tarkottaen Peteä. Ja mä nauroin sille ja sanoin, ettei se mikään mun poikakaveri oo.

Myöhemmin samana iltana toinen mieshenkilö tuli mun juttusille ja yritti tehdä ilmeisesti vaikutusta kertomalla miten paljon se haluu mua, ja miten se haluis vaan repiä vaatteet mun päältä. Okei, öö, kiitos? Ja kun Petekin siinä tietysti hengasi mun kanssa, se kysy multa, että ollaanko me pari. Mä sanoin, et me ollaan kavereita. Tää toinen mies, jonka nimi jäi mysteeriksi, sano, että 'niin toi sun kaverikin sano'.

Sit tanssilattialla tää samainen mieshenkilö tuli yhtäkkiä siihen mun lähelle ja sano mun korvaan: "Toi sun kaveri haluaa sua. Ihan vaan tiedoksi."

Ja mä viittasin kintaalla. Koska se oli kännissä, ja koska mä oikeestaan tiesin, että Pete haluskin mua. Olihan se sanonu sen aikasemminkin. Mut jotenkin se vaan jäi mietityttämään mua, koska miks tää uppo-outo ilmestys halus kertoo mulle jotain tällasta ja mistä se sen oli päähänsä saanu. Mut mä unohdin sen, koska mulla oli niin kivaa.

Illan jälkeen me taas käveltiin Peten kanssa kadulla ja mun sydän oli täynnä iloa ja onnea siitä, että mulla oli niin hyvä kaveri. Sit Pete kysy multa, et halusinko mä lähtee sen kämpille.

Mä en oo ihan niin sinisilmänen kuin ehkä joskus vaikuttaa. Mä tiesin, mitä se sillä ajo takaa. Mut mä yritin perustella itelleni sitä silleen, että se vaan haluu näyttää mulle sen kitaroita tai jotain. Mä muistan, että mä epäröin. Mä en sanonu juuta enkä jaata. Mä olin aivan hilkulla sanoa joo, mutta mä tiesin, että mun kuuluis sanoo ei.

"Ei oo pakko", Pete sano. Niinku se aina sanoo. Se ei painosta mua millään, ellei tällä käänteispsykologisella tempulla sitten.

"Mä en tiedä", mä sanoin. "Mä en oikeesti tiedä."

"Se on susta kiinni, beibi", se sano. "Sä tiedät, että mä haluun."

Mä INHOAN sitä, kun se sanoo, että 'se on susta kiinni'. Mä tiedän, että se on musta kiinni, kun mä oon se, joka on naimisissa. Mut mä en haluu, että se olis musta kiinni. Mä en haluu olla tässä tilanteessa, että mun sydän ja järki haluu niin täydellisesti eri asiaa. Mä en oo tottunu siihen, että mun sydämellä olis niin kuuluva ääni. Yleensä sen saa hiljennettyä paljon helpommin.

Mä epäröin yhä. Mä tajusin, et Pete teki lähtöä ja pelästyin. Mä sanoin kerrankin sen, mitä ajattelin.

"Mä haluisin lähtee sun mukaan", mä sanoin, ja ajattelin, että jatkaisin lausetta jotenkin sanalla 'mutta', mut mä en koskaan kerenny.

"No sit mennään", Pete sano, otti mua kädestä ja lähti kävelemään.

Ja mä häkellyin, ihastuin ja annoin periksi.

 

Mulla oli ihanaa Peten kanssa. Suurenmoisen ihanaa. Musta oli ihmeellistä nähdä se, miten erilainen se oli kuin Tomi. Miten eri tavalla se kosketti. Miten erilaiselta musta tuntu sen kanssa. Miten paljon mä nautin, miten oikeelta se kaikki tuntu, miten helpolta. Samalla mä järkyttyneenä ihmettelin omaa käytöstäni, sitä, että voinko minä, kunnollinen perheenäiti tosiaan olla tässä. Opiskelijakämpän sängyllä, suutelemassa kiihkeästi jonkun teinipojan kanssa. Ja miks ihmeessä mä tekisin jotakin sellasta?

Mut Pete, ah, Pete. Mä taisin olla jo sillon rakastunu, vaikken sitä tiennykään. Niin suuria tunteita mun elämässä ei ollu koskaan sitä ennen ollu.

 

Mä olin sinä aamuna kotona vasta seittemän jälkeen. Tomi soitteli mulle joskus aamulla ja kysy missä mä oon. Mä sanoin pokkana, et olin Peten luona. Ja niin luontevasti se ensimmäinen valheeni (tai eihän se ollu valhe, vaan silkka totuus, mä vaan jätin mainitsematta pari asiaa) luiskahti suustani, ettei Tomi edes kysyny miks.